Kävin läpi laatikkoa, johon olin sullonut vuosien varrelta valokuvia. Paljon jo unohtuneita ja niin tuttuja, muistoja herättäviä. Jokin tunnelma, ilme toi ilon värähdyksen, kaipuun melankolian , ikävän muiston.Lasten hymyt ja naurut, ainutlaatuiset katoavat hetket ikuistettuina kaksiulotteiseen kuvaan. Siinäkö se nyt oli. Niin merkityksellinen kokemus muistona vain valokuva, ajat sitten läpi käytynä ja koettuna. Tunne, opetus, viisaus..mitä lie tuottanut mieleeni..jonka jo ehkä unohtanutkin.

Hyvä asetella kuvat takaisin laatikkoon menneen arkkuun ja unohtaa ne sinne. En kaipaa enkä halua mennyttä takaisin, olkoon se siellä, jossakin. Kiitollisina katkeransuolaisina ja pumpulinpehmeinä muistoina, jotka luovat osaltaan minusta minun juuri tällä hetkellä - tässä ja nyt. Masentuneet ilmeeni tietystä elämänvaiheesta, tummat silmänaluset väsymyksestä pienten lasten kanssa eron jälkeen, anteeksipyytävä olemus. Hulmuavat hiukset torikahvilassa, värikkäät äänet ympärillä, kimaltelevat värit taivaanvarjon vedessä.

Kuvat vievät aikaan, jolloin etsin henkistä polkua. Reikikurssin jälkeen koin avautumista, josta seurasi paljon mielenkiintoisa kokemuksia.Henkiset asiat antoivat voimaa kestää alkoholistin rinnalla lasten kanssa ennen riuhtaisua pois tukalasta elämästä ja joka tapahtui oikeaan aikaan, kuten asiat yleensä.

Ennen sitä istuin vanhan talon olohuoneessa ja mietin elämääni. Katselin kauniita ajan patimoimia ikkunoita, joista väreili lämmin alkukesän valo, vähän keskikesän lämpöä viileämpi. Puissa oli lehdet hiirenkorvalla ja pohjoistuuli puhalteli pihapuissa. Mies oli juomassa piha-aitassa ties monennettako päivää. Aivan, miesten kesken vetäytynyt omiin oloihinsa, paennut pois perheensä velvollisuuksista ja vaatimuksista omaan tilaansa, hukkuttautunut viinan ja humalan pehmeään maailmaan, jossa nauru ja ilo olivat ainoastaan hänelle olemassa äärettömän itsekkäässä muodossa. Itse vastasin lapsista nuo päivät, uusperheessä niin omista kuin hänenkin, olin läsnä ja selvä aikuinen , johon tukeutua. Luonnollisesti olin vihainen, turhautunut, täynnä tuskaa ja katkeruutta tilanteeseen. mitkään lämpimät tunteet minua eivät tilanteessa pidätelleet vaan valitettava pakko - sillä hetkellä tuntuen - joutua kestämään tilannetta.

Istahdin alas ja rukoilin. En keksinyt ahdingossani enää muuta.Istuin ja keskityin ja pyysin täydestä sydämestäni.Pyysin, ajattelin esim. valoisaa enkeliä, joka ilmestyisi miehelle ja palauttaisi hänet järkiinsä- Jumala, anna hänen ymmärtää, mitä hän tekee.

Meni jonkin aikaa, ei pitkäkään aika kun mies astui taloon monen päivän ryyppäämisen jälkeen yllättävän tolkuissaan ja kysyi, mitä taikoja olen tehnyt.Hän kertoi, miten hänelle oli ilmestynyt paholainen. Yhtäkkiä, nauravana pahana eteen. Mies pelästyi ja selvisikin samalla.

Olin hämmentynyt, Viisaudessaan Jumala antoi paholaisen ilmestyä, sillä minun pyytämäni enkeli ei olisi tuohon mieheen vaikuttanut ollenkaan, vaan tarvittiin järeämmät keinot. Oli kyseessä sitten itse viinapiru, tuli se kyllä juuri niin otolliseen aikaan ja pelasti minun ololtilaani jonkin verran eteenpäin ja vahvisti uskoani, hämmensikin kovasti.

Tämä kokemus toi minulle vahvistuksen, että jos oikein pyytää, rukoilee, niin usein niihin vastataan.